lauantai 10. toukokuuta 2014

Äitienpäiväkortti askartelua ja muuta

Lasten kanssa askarreltiin tänään äitienpäiväkortteja. Nuorimmainen (2v) maalasi kartongille, ja siitä leikattiin sitten sydämiä, kortteihin liimattiin myös pitsiä kakkupapereista. Runot etsin netistä.



Samalla askartelin muutamia onnittelukortteja varastoon, kun tytöillä on tämän tästä jotkut kaverin synttärit.


 


Aika hauskoja tuli noista sydämistä jotka leikkasin loppuun käytetystä tarra-arkista.

Kartongit on kaikki prismasta.

Ompelin taas yhden pääpannan, tällä kertaa sen vei keskimmäinen synttärilahjaksi. Kuvaa en hoksannut ottaa. Ompelukoneelta valmistui taas myös yksi uusi vaippa. Tällä kertaa liekki-kuviolla. Sisäkangas taas kierrätettyä äp huppupyyhkeen joustofroteeta. Ja ulkopuoli pul. Kaava sama myllymuksut L-XL.




Ja pakko vielä lopuksi laittaa kuva pojan uusista kesävermeistä ja tyttöjen takeista ja laukuista. Nämä Turkin tuliaisia.




Pitkään olen suunnitellut että voisin pojalle tehdä päiväunipeitoksi tilkkupeiton. Nyt niitä on pistänyt silmään aika useassa blogissa ja me&i myös teki tilkkupeiton myyntiin. Eilen sain sitten aikaseksi aloitettua ikuisuusprojektin ja iso kasa tilkkuja leikattu. Vielä muutamia pitää leikata ja sitten keksiä mitä laitan toiselle puolelle, trikoota vai fleeceä? Niin ja ommellakihan se sitten pitäis :D

Yläkerrassakin on tapahtunut. Siellä on tänään alettu rakentamaan väliseinien runkoja Jess!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti