keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

TV-tason tuunaus

Ostin yläkertaan Facebookin kirpputorilta tv-tason. Malli Ikean hemnes ja väri jokin harmaanruskea, eli meille aivan väärä. 


Joten nupit pois ja maalaushommiin. Maaleina Teknos futura pohja- ja pintamaalit valkoisena.


Pohjamaalikerroksen jälkeen taso näytti tältä:



Ja kahden pintamaalikerroksen ja uusien vetimien jälkeen taso näyttää tältä:




Nyt sitten vain kovasti rakentamista että saadaan yläkerta valmiiksi ja taso käyttöön.

Yläkerrassa on nyt levytetty, paklattu ja pohjamaalattu seinät, ja nyt alkaa pintamaalaus. Kävin jo valitsemassa ja tilaamassa laminaattilattian, vessan kalusteet, vessan muovimattolattian, vessan välitilan kaakelit, kattomateriaalin jne. Olen myös tilannut sohvan, nojatuolin, telkkarin ym. Portaat tulee ensi viikolla :) Jess kyllä se pikkuhiljaa valmistuu!!!

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Nuhjuisen kesäpöydän tuunaus

Meidän puutarhakalusteet on jo vanhat, ja aika nuhjaantuneet. Päätin kuitenkin elvyttää niitä vielä, enkä hankkia ihan vielä uusia kalusteita. Ensin pöytä. 

Tässä lähtötilanne, haalistunut ja nuhjuinen.


Vähän teippausta:


Ja mustaa spray-maalia:



Ja pöytä on taas kuin uusi. Vielä pitää vähän suhhuuttaa ihan lasin likelle alapuolelle, mutta pitää ensin odottaa että maali kuivuu kunnolla, ja sitten teipata lasi alapuolelta.

Ja tän jälkeen vuoroon pääsee tuolit.

Ps eikös olekin meillä nätisti palanut nurmikko. Huoh.



perjantai 20. kesäkuuta 2014

Jumpsuit

Tein pojalle vielä toisen jumpsuitin samalla kaavalla. Tällä kertaa lyhensin hieman hihoja ja lahkeita, ikävä kyllä lyhensin hihoja näköjään vähän liikaa :/ täytyy vaihtaa pidemmät resorit hihansuihin kunhan jaksan ja ehdin. Laitoin elämäni ensimmäistä kertaa muoviset nepparit. Raidallinen kangas on Noshin froteeta, yksivärinen trikoo on jotain uusiokäytettyä, resori myös Noshilta. Tän jumppiksen kanssa tein sitten kaikki mahdolliset virheet.. Mm leikkasin resoria väärinpäin, leikkasin huppuun 2 samanlaista palasta yms. Ja kun kyseessä on kankaan loput niin virheille ei oikeastaan ollut varaa. Piti sitten hieman improvisoida.













Helsingin reissu

Käytiin pikainen reissu Helsingissä. Meidän lapset ei ole koskaan ollut lentokoneessa, joten nyt kun vanhin täytti 10v lupasin lahjaksi lentsikka-reissun. Lensimme Helsinkiin ja olimme yhden yön hotellissa ja lensimme takaisin kotiin. Matkaseurana meillä oli siskoni tyttärensä kanssa.



Tyttäreni tärkein toive reissulle oli, että hän pääsee käymään Ateneumissa katsomassa Lemminkäisen äiti -maalausta.



Myös pakollinen poseeraus eduskuntatalon portailla. 


Ehdimme myös Suomen kansallismuseoon. Vintti oli niin lasten kuin aikuisten mieleen. Sieltä löytyi jos jonkinlaista puuhaa. Tytöt mm satuloivat ja valjastivat hevosen, kutoivat mattoa, rakensivat tiiliseinää ja hirsitaloa ym mukavaa.



Yövyimme Scandic park hotellissa. Hotellia oli juuri remontoitu ja huoneet oli tosi hienoja. Myös palvelu oli ystävällistä.




Helsingissä sattui olemaan jokin samba tapahtuma.


Toisen päivän vietimme Linnanmäellä. Ja olihan meillä kivaa!!!


Suosikkimme lintsilläoli ehdottomasti vonkaputous.


Lennot otimme norjalaiselta.


Oli tosi mukava reissu. Kiitokset matkaseuralle. 3 vuoden päästä uusiksi kun keskimmäinen täyttää 10v.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Buzzausta Nestlen murot

Olen buzzador, pääsen siis kokeileen maksutta uusia juttuja toisinaan ja saan yleensä jakaa niitä ystävillenikin testiin. Sain testattavaksi Nestlen Shredded wheat muroja. 






Nämä on kyllä erittäin herkullisia. Sisällä on pehmeää ja makeaa marjatäytettä ja kuori on rapea. Meidän lapset rakastui näihin, ja todennäköisesti joudun ostaan näitä lisää.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Shortsit

Mulla on menny vapaa-aika lähinnä ulkona. Mun kukkapenkin on vallannut tiheä rikkaruohopeite, ja nyt päätin ettei se tule enää kuuloonkaan. Niinpä kävin ostamassa maisemointikangasta, multaa ja koristekatetta, ja oon nyt kääntäny kukkapenkkiä. Penkki on niin iso että hommaa riittää. Ja tuon 2v elohopean kanssa on eteneminen hidasta, mutta pikkuhiljaa tulee valmista.

Tämä oli siis alkutilanne:


Ja tällaista siitä tulee:


Lämpimät ilmat tosin pakotti hetkeksi hurruuttaan ompelukonetta, pojalla on liian vähän shortseja. Niinpä pikaompelus omalla kaavalla.




Nyt taas kukkapenkin kimppuun :)