perjantai 30. elokuuta 2013

Viinimarja-muffinseja me&i kutsuille

Leivoin tänään huomisille me&i kutsuille viinimarja-muffinseja. 

Maailman parhaat muffinsit:
3dl vehnäjauhoja
1,5dl sokeria
2tl leivinjauhetta
2tl vanilliinisokeria
75g rasvaa
1 muna
1dl maitoa
2-3dl marjoja

Sekoita kuivat aineet sekaisin, kaada rasva sekaan ja sekoita, seuraavaksi maito ja muna ja sekoita, marjat viimeiseksi. Paista 200 asteessa n 10 min. Taikinasta tulee 12 isoa tai 16 pientä muffinsia.

Olen tällä ohjeella tehnyt monista eri marjoista, suklaasta jne muffinseja ja tosi hyviä tulee joka kerta. Tällä kertaa laitoin sekaan sekä punasia että mustia viinimarjoja.

Kun kyseessä on me&i kutsut, niin muffinivuoat on tietenkin teeman mukaan siilikuvioiset. Paistan muffinsit aina muffinipelleillä, mutta käytän silti kertakäyttöisiä paperivuokia. Pysyvät näin paremmin kasassa eikä vuoat leviä uunissa.




Huomenna pursotan päälle vielä kermavanilliinkreemi-seosta ja päälle nonparelleja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti