torstai 8. elokuuta 2013

Uusia puseroita pojalle

Sain ison Marimekon yöpaidan uusiokäyttöön. Yöpaidasta oli niskasta ja hihansuista kangas ohentunut, ja jopa puhki, mutta muualta kangas oli edelleen erinomaisessa kunnossa.


Pojalle siis uutta vaatetta. Ensimmäiseksi pitkähihainen koossa 92. Tällä kertaa muokkasin pikkusen kaavaa, levensin hieman mahan kohdalta ja kavensin hartioiden kohdalta. Laitoin nyt vaihteen vuoksi myös erilailla kauluksen resorin. Ja ompelin muutaman kangasmerkin koristeeksi.



Alemmassa kuvassa pojalla jalassaan edellisen postauksen vaippa.

Seuraavaksi sitten t-paita ensi kesäksi koossa 98. Muokkasin tätäkin kaavaa sen verran, että laitoin pyöreän kaula-aukon. Ensi kerralla voisin vähän kohdistaa noita hihnoja :)


Tähän laitoin myös sivusaumaan pöllömerkin, ja niskaan handmade by mom merkin. Pöllönauha on tilattu hanhelista, mutta toisen merkin ostopaikkaa en muista.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti