lauantai 25. huhtikuuta 2015

Ompeluksia

Taas olen ommellut aina vähän jotain, kun olen hetken saanut aikaa. Tässä kuvapläjäys ompeluksista.

Olimme viikonloppuna tyttöjen taitoluisteluleirillä Rovaniemellä. Siellä sattui juuri samaan aikaan olemaan käsityömessut, joissa oli tietenkin pakko piipahtaa. Sieltä tarttui mukaan mm tämän paidan kangas. Tosi hauska örkkimörkki. Ja kankaassa oli yhdessä kohdassa iso kuvio (etukpl) yhdessä kohdassa pelkkiä tähtiä (hihat) ja yhdessä kohdassa pienempiä kuvioita (takakpl). Resorit tilasin aiemmin pehemiältä.



Pehemiältä tilasin kankaiden yönä myös tätä Siiri ja myyry kangasta. Tämän leikkasin niin tarkoin kuin mahdollista ja tästä tuli yhteensä 3 paitaa. Yksi pitkähihainen kokonaan, yksi pitkähihainen jossa toinen hiha musta, ja ompelupöydällä on vielä lyhythihainen mustilla hihoilla. Onnistuin taas katkaiseen tuplaneulan, joten t-paita odottelee vielä uutta neulaa. 



On se aika vuodesta että olen taas ommellut tytöille pääpantoja. Ihan ulkoilukäyttöön ja harrastuksiin. Raitatrikoo Noshilta.


Hevosen ja taitoluistelija merkin tilasin ebaysta, silitin kiinni ja ompelin vielä varmuuden vuoksi. Musta ohut trikoo eurokankaan palalaarista.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti