torstai 31. heinäkuuta 2014

Pomp de lux kesälle 2014

Taas oli aika tilata pompin kesäalesta lapsille kouluvaatetta. Paljon kaikkea ihanaa löytyi edullisesti.




Esikoisen läjä


Keskimmäisen läjä


Juniorin läjä




Ja oli pakko vielä yksi pikku pikku tilaus tekaista :D



torstai 10. heinäkuuta 2014

Täytetyt paprikat

Tänään tein pitkästä aikaa täytettyjä paprikoita. On tehnyt mieli niitä jo tovin, mutta en ole saanut aikaseksi. Leikkaan paprikat mieluiten tälleen veneiksi, niin niihin saa paljon juustoa päälle :P


Täytetyt paprikat:

Paista 400g jauhelihaa, mausta se jauhelihamausteella.
Keitä 2dl riisiä.
Keitä 3kpl kananmunia.
Pese 8 paprikaa ja halkaise ne korkeus-suunnassa veneiksi.
Valuta riiseistä ylimääräinen vesi pois. 
Pilko kananmunat pieniksi paloiksi (munanleikkurilla molempiin suuntiin).
Sekoita täytteet sekaisin ja mausta oreganolla, taco-mausteella, pippurilla.
Täytä paprikaveneet täytteellä ja laita uunipellille. Laita päälle vielä pari juustosiivua.
Paista 200 asteessa uunin keskitasossa kunnes juusto on sulanut ja hieman ottanut väriä pintaan.



keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Tuolien tuunaus

Ostin Facebookin paikalliselta kirpparilta 4 ränsistynyttä tuolia vitosella. 


Tuoleissa oli melko kamalat samettimaiset päälliset ja maali oli tummunut ja kulunut.



Ensi töikseni revin päällimmäisen kankaan irti. Kangas oli mielenkiintoisesti kiinnitetty jollain nastojen tyyppisillä niiteillä. Alta paljastui tosi vanhat villakankaat. Ne jätin paikalleen, ja päällystin istuimet ikean paksuhkoja puuvillakankaalla.


Leikkasin sopivan palan, taitoin kankaan pohjasta niin ettei kangas lähde ruopeamaan ja nidoin kiinni.


Runkoihin sutaisin pari kerrosta maalia päälle. Ja vielä uusitut istuimet paikalleen ja valmista. 




Nämä on tulossa tyttöjen huoneisiin ylös. Yläkerrassa on tällä hetkellä menossa pintamaalaus. Ja porraskuilun teko. Portaat tulee tällä viikolla.


torstai 3. heinäkuuta 2014

Miljoonativoli

Tänään oli tivolipäivä. Vietimme päivän miljoonativolissa. Lapset juoksi laitteesta toiseen. Sääkin suosi, vain kerran tuli pieni sadekuuro, muutoin aurinko paistoi. Tivoli on maksuton alle 15-vuotiaille, ja siihen nähden jonot oli melko kohtuullisia laitteisiin. Pienten laitteisiin joutui jonottaa maksimissaan yhden ajelun verran, isompien laitteisiin jonot oli pidemmät, mutta niihinkin pääsi 2-3 ajelun jälkeen. Tässäpäs kuvapläjäys tivolipäivästä.












Nyt ollaankin jo matkalla kotiinpäin. Oli kiva pikku reissu. Ehdittiin silti kaikenlaista. Ja ihan kohtuulliset säätkin osui kohdalle. Ja kaupoista tuli tehtyä mahtis-löytöjä. Mm tänään vielä pojalle uusi ticketin välikausipuku ja potkupyörä. 

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Uudet kengät

Laivalla piti tietenkin käydä ostoksilla. Viime vuonna ostin Gracelta mustat Converset, ja olen tykännyt niistä tosi paljon. Tänä vuonna mukaan tarttui pinkit. Nää on niiiiiiiinnnnn ihanat. Oli pakko heti vaihtaa uudet kengät jalkaan. Miehelle ostettiin uudet Björn borgit. Hienot nekin :)







Loma alkaa läheneen loppua. Ajellaan juuri Turusta takaisin Tuuriin. Huomenna vielä pikavisiitti kyläkauppaan ja lapset saa muutaman tunnin pyöriä miljoonativolissa. Sitten kotimatkalle. Perjantaina mulla onkin jo työpäivä.


tiistai 1. heinäkuuta 2014

Aarniwalkean satupiha

Lomareissu-kuulumisia. Meillähän oli alun alkaen tarkoitus lähteä Vaasaan ja käydä Wasalandiassa ja Tropiclandiassa. Sateinen ja kylmä sää muutti suunnitelmia.

Sunnuntaina veimme koiran taas tuttuun Juntin koirahoitolaan. Pakkasimme loppuperheen autoon ja vaunun perään. Suuntasimme Tuuriin. Maanantaina karavaanarialueen portilla oli jo kyltti täynnä. Maanantain vietimme kyläkauppaa kiertäen, ja kaikkea kivaa ja hyödyllistä ja halpaa ja tarpeellista sieltä taas löytyi pussi kaupalla. Tänään, eli tiistai-aamuna jätimme vaunun parkkiin ja lähdimme pelkällä autolla kohti Turkua ja Viking Gracea.

Tuurin karavaanarialue on tosi halpa, 15e yö, joten vaunu on helppo jättää sinne vartioidulle alueelle risteilyn ajaksi. Tuuri on meiltä lähtiessä muutoinkin sopivalla etäisyydellä väliyöpymiselle etelään matkatessa, joten alueella on tullut vietettyä yö jos toinenkin. Huomaa kyllä että alue on alkanut jo vähän rapistumaan, eikä ole enää uusi ja hieno. Vessat on jo hieman nuhjuiset, ja tänä vuonna tiskauspisteestä sai enää vain kylmää vettä. Uimaranta on huono. Hinta-laatu on silti edelleen ihan kohdillaan, ja väliyöpymispaikkana tämä on loistava. Kaupat löytyy läheltä, ja kesällä on paljon tapahtumia mm huomenna keskiviikkona aukeaa miljoonativoli, joka on lapsille maksuton.

 
Turkuun mennessä päätimme ajaa Riihimäen kautta ja pistäytyä Aarniwalkean satupihalla. Paikka on tuttu entuudestaan, ja lapsilta ei tarvinnut kahta kertaa kysyä mennäänkö. Kotisivut: http://aarniwalkeansatupiha.com


Satupiha on nimenomaan lasten leikkipaikka. Ei mikään rahalla tehty paikka, joka kieputtaa ja leikkii lasten puolesta, vaan paikka on täynnä erilaisia leikkipaikkoja lapsille. Alla muutamia meidän lasten suosikkeja.

Lentävä lautanen. Sisällä kaikenlaisia jänniä vipuja ja vimpstaakkeleita. Ratti ja polkimet. Tähtitaivas ym mielenkiintoista tutkittavaa.


Pojan suurimmat suosikit: traktori, kuorma-auto, poliisiauto ja kaikki pienet mopot, mönkijät ym joita kaikkia sai ajaa ihan itse.





Alueella on myös pallolampi.



Ja tyttöjen suosikkeihin kuuluu roolivaateleikit ihan oikeassa prinsessojen kamarissa.




Ja kauppaleikit. Kaupassa on taitavasti tehtyjä leipiä, makkaroita, leivonnaisia ym. Osa on vitriineissä näytillä ja osa on hyllyillä ja niillä saa leikkiä. Kaupasta löytyy tietenkin myös ostoskärryt, ostoskori ja ihan oikea kassakone.






Ja meidän lasten ehdoton suosikki lypsikki. Lehmä jota saa lypsää.



Alueella on paljon leikkimökkejä. Yhdessä tosiaan kauppa, toisessa kotileikki, yhdessä koulu jne jne. Ihan joka mökkiä en kuvannut.




Tästä mökistä löytyi hevostalli.


Täällä on kotileikki.


Alueella on myös ihan oikeita pupuja ja myös kanoja.


Alueelta löytyy myös grillauspaikkoja ja kahvinkeitto-paikka, lasitettu "terassi" eväiden syöntiä varten. Trampoliineja ja vaikka mitä. Ja tietty myös kioski: aikuisten oikeesti.



Lapset olis taas viihtynyt täällä vaikka kuin kauan. Vanhin kävi sanomassa, että mitä jos ei lähdettäiskään laivaristeilylle, vaan jäätäisiin tänne :)